perjantai 28. joulukuuta 2012

Sairas syksy, parempaa kevättä kohti

Toivottavasti meidän perheen sairaslomat on nyt lopussa että päästäisiin jo leikkimään & ulkoilemaan normaalisti ja myös treenaamaan! Kun koiralla on varpaassa murtuma niin eihän silloin saa tehdä oikein mitään...

Ajattelin että paras joululahja Pyrylle on päästä reenaamaan :) joten mentiin viikkojen tauon jälkeen aattoaamuna vajaaksi tunniksi hallille ilman minkäänlaista suunnitelmaa... Seuraamista, pieneltä etäisyydeltä noutoa ja paikkamakuuta häirittynä kun toinen koirakko leikki pallolla ja välillä aika lähelläkin Pyryä. Eipä ole ongelmaa siinä, vähän pää pyöri mutta ei elettäkään että olisi noussut. Nyt pitäisi pyytää häiriöksi raivokkaasti karjuvia ihmisiä käskemään tänne/istu/seiso jotta Pyry muistaa taas ettei muiden käskyjä tarvitse noteerata.

Joskus kesällä oli vaikeuksia saada Pyry edes ottamaan metallikapula suuhun ja aloitettiin harjoitukset parilla maalarinteippikerroksella, nyt ne ällötykset on unohdettu ja kapula pysyy suussa myös vaikka kevyesti laipoista vetäisinkin, aika jännää... Muuten noutoa otetaan niin että käyn asettamassa kapulan kohtisuoraan muutaman metrin päähän ja silloin Pyry ei hyppää kapulan päälle vaan kääntyy ja nostaa aika nätisti suoraan.


Joululahja Sakari Sammakko operoitavana

Torstain hallivuorolla sama setti uudestaan, nyt aloitettiin ryhmäpaikkamakuulla ja hienosti meni, Pyry pysyi ryhdikkäänä jalkojensa päällä. Myöhemmin otin toisen paikkamakuun yksin muiden treenatessa ympärillä ja siinä tulikin sitten kaksi lonkalle köllähdystä, ensimmäinen kaulan rapsuttamisen jälkeen ja toinen muuten vaan. Ei ole vielä siis koiralle selvää että paikkamakuu on suoritettava liike eikä lepotauko... Jaa tosin tein paikkamakuun ennakoivan merkin vain jälkimmäisellä kerralla, mahtaako Pyry yhdistää sen köllöttämiseen.

Olen melkein sukua julkkikselle :D http://www.kaulapannat.net/shop

maanantai 15. lokakuuta 2012

Syysposeerausta


Mitä tuolla tapahtuu?

Entäs tuolla...

Pyry istuu

Pyry oikealta


Pyry vasemmalta

Pyry makaa
Kuvauspalkkio :) vihdoin!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kaukana edessä voittaja

Voittajatreenit on nyt sitten aloitettu. Maanantain ohjatussa ryhmässä kysyin ohjeita kaukojen oikeisiin liikeratoihin ja kyllähän ne selkeiltä tuntuivat sillä hetkellä. Kotona ei kaikki mennytkään ihan yhtä helposti ja maasta-seiso-maahan pieni heijausliike ei onnistu ollenkaan, Pyry ehtii tekemään pienen pupuhypyn maahan palatessa vaikka kuinka yritän ohjata kädellä. Ehkä pitäisi olla huonommat namit kun Pyry hamuaa ihan hulluna raakoja lihanpalasia ja ne lipeää kädestä kuolan mukana... Täytyypä kysyä uudestaan neuvoa.

Hyppynoutoa kokeiltiin maanantaina kokeeksi kerran ja hyvin meni hypyt ja nouto sinänsä, vanhat ongelmat vaan molemmissa päissä, toisessa Pyry loikkaa kapulan päälle ja toisessa luovutusasento jää liian kauas minusta. Viikonloppuna kokeilin (nyt ekan kerran) Sirken tokopäivän neuvon mukaisesti paremmalla palkalla eli tehdään koiralle kiire takaisin kapulan kanssa ettei itse kapula ole  palkkana. Jalkapallo toimi oikein hyvin, tosin meinasi jäädä kapula noutamatta kun Pyry tähyili että missä se pallo oikein on? 

Onpa ihana treenata kun ei ole kisoista tietoakaan, voi ottaa ihan rennosti ja ajatella että onhan tässä aikaa opetella. Voi vaan iloita siitä että joku juttu näyttäisi olevan menossa oikeaan suuntaan :) sitten keväällä alkaa ehkä taas pipo kiristää jos/kun koepäivä lähestyy. No ei kai, keväällähän nää liikkeet on jo kaikki kunnossa :D

Sekä maanantaina että torstain omatoimiharkoissa otettiin ryhmässä istuminen, kävin palkkaamassa silloin tällöin ja Pyry istui oikein ryhdikkäänä. Tätäkin on hyvää aikaa harjoitella kunnolla, ei tarvitse ottaa riskillä että koira valuu maahan jos menen piiloon. Pyryn lempiasento (riehumisen jälkeen) on lonkka-asennossa makaaminen joten yritetään harjoitella niin että tulisi vaan onnistuneita istumisia.

Niin, miksi ei olla harjoiteltu ylempien luokkien liikkeitä paljoakaan tähän mennessä? Kai ajattelin aikoinaan että keskitytään hakuun ja toko on vaan sellainen hauska kevyt sivuharrastus. Jos TK2:n saa niin eiköhän se riitä rotikalle ;) no ei enää riitä!

Lukuisien tassuvammojen takia haku on ollut tauolla aika usein mutta tokoa namipalkalla on voinut harjoitella ihan mielenvirkistyksenä. Oman polvivamman takia hakutavoitteet siirtyivät ensi vuodelle ja maastossa treenaaminenkin on ollut vähän hankalaa.

Yksi tavoite oli myös kisata tokossa mahdollisimman paljon - eli koulareihin saakka - jotta kokemuksen myötä en enää hermoilisi koetilanteessa jos se vaikuttaa koiran vireeseen. Hmm, jotain siinä on vielä pielessä, joskus Pyryllä on hyvä vire ja joskus huonompi, enkä vielä ole keksinyt miten sen saisi "vakioitua".

Sitten on vielä oma mahdottoman mukava tokotreeniporukka, hyvä henki omatoimitreeneissä ja kirsikkana kakun päällä mahdollisuus päästä ehkä joskus edustusjoukkueen mukana kisaamaan. Piirimestiksiin pääsin vaan kannustamaan tänä vuonna mutta ehkä ensi vuonna sitten. Jos vaan enää mahdutaan mukaan, nyt on kerhossa aloittanut monta lupaavaa koirakkoa!

Siinäpä monta hyvää syytä treenata :)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

12.9. Forssa AVO1 TK2

Tänään oltiin Forssassa taas tokokokeessa ja täytyy sanoa että tämä kaupunki on ollut meille suopea :) kolme avoimen koetta, kolme ykköstulosta, kolme luokkavoittoa! Ehkä ei uskalla enää muualle mennäkään...

Video

Tuomarina Ilkka Sten

Paikkamakuu 10
Pyry otti heti mukavan lonkka-asennon, toinen etutassu rinnan alle koukkuun, ja pysyi siinä kuin tatti, vähän haisteli ilmaa mutta ei muuta liikettä. Milläköhän mä tämän muutan sellaiseksi ryhdikkääksi liikkeeksi…
Seuraaminen 8
Ei ihan huippuvirettä, en taaskaan onnistunut virittelyssä vaikka kotireeneissä samoilla sanoilla ja nakkimaistiaisilla Pyry on ihan intopinkeenä. Lisäksi vasemmalle käännöksessä tallasin Pyryn tassulle, eipä sellaista ole kokeessa vielä sattunut eikä muutenkaan kuin kerran ehkä. Hyvin meni kuitenkin eikä koira näyttänyt kärsivältä mutta sitten Pyry jäi jälkeen, haisteli maata mutta onneksi tuli rytminvaihdokset ja pääsin antamaan uudet seuraamiskäskyt :) Kyllä vähän alkaa ahistaa kun koiran pää katoaa jonnekin takavasemmalle ja on pakko kurkata missä se luuraa…
Maahanmeno liikkeestä 10
Meni aika ripeästi (Pyryskaalalla) maahan tällä kertaa, muutenkin hyvä liike, odotteli ryhdikkäänä.
Luoksetulo 8
Hyvä tulos kun ei tämä liike ole meillä vieläkään ihan hallussa. Annoin tyhmästi ”tule” käskyn pysähtymisen jälkeen, Pyry olisi tullut ripeämmin ja varmaan myös lähemmäksi ”tänne” käskyllä. Jäi minusta jotain 1,5 metrin päähän, köh…
Seisominen liikkeestä 10
Hyvä, varma liike. Pyry jää seisomaan lähes aina vähän vinoon, sitä voisi alkaa korjata jos muistaisin kysyä neuvoa miten.
Nouto 9
Norminouto, aika hurja hyppy kapulan päälle kuten Pyry tykkää tehdä :D tähän on korjausneuvoja jo saatu.
Kaukot 10
Voi että kun meni hienosti! Ollaan tätä harjoiteltukin :) ja nyt sitten aloitetaan alusta uudestaan kun ei olla voittajan vaihtoja opeteltu ollenkaan.
Hyppy 0
Onneksi on avoin luokka nyt käyty loppuun, ei tarvitse enää ikinä palata tähän liikkeeseen! Pyry oli kuin ei olisi estettä ikinä nähnytkään. Menohyppyyn lähti tosi hitaasti, käveli esteen toisella puolella monta askelta mutta en antanut istumiskäskyä ennen kuin ajattelin että saattaisi kuunnella minuakin kun kentän ulkopuolella oli joku haukkukonsertti…Istui tosi pitkän harkinnan jälkeen. Sitten paluussa vaan kiersi esteen ja jäi seisomaan kauas eteeni poikittain, katseli tuomaria jolla oli tosi hauskaa ”se katsoi mua että ymmärsinkö mä jotain nyt väärin”
Kokonaisvaikutelma 10
Viihdyttävästä esityksestä ;)


Sitten piinaavaa odotusta saatiinko ykkönen vai ei, ilman nollaa olisi ollut selvä mutta nyt ei voinut olla varma kun en katsele pisteitä kokeen aikana.

168p ja luokkavoitto 1./6 ja se koulari, huh huh ja JIPPII :D
Sinänsä hyvä kisa kun ykkönen saatiin mutta korjauslistalla on kyllä aika paljon asioita, plus kaikki ne uudet liikkeet jotka pitäisi opetella.
Kannattaisi varmaan mennä treenaamaan jollekin vieraalle kentälle jossa olisi paljon kivaa haisteltavaa. Hieno vire kehän ulkopuolella katoaa nanosekunnissa kun päästään kentälle ja Pyry haluaisi tutkia ekaksi koko alueen, sitten ehkä voitais ottaa muutama liike. Sitten 5 minsaa kokeen jälkeen ollaankin huippuvireessä ”jos tuolla suorituksella ansaitsi kipollisen ruokaa niin otetaanko uusiks?”
Palkintojenjakoa odottaessa Pyry pönötti sivulla (ilman mitään käskyä) ja siirtyili eestaas kun liikuin paikallani, piti nääs oikean paikan sivulla jos vaikka nakkeja saisi. Ja saihan niitä, on se vaan niin ihana kun tuijottaa keskittyneenä ”Mä teen kaiken mitä osaan. Anna nakki”.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Tokoa tokoa

Treenit on taas aloitettu ja avoimen viimeinen ykkönen kiiluu silmissä... Ollaan otettu seuraamista ja käännöksiä, jääviä ehkä yksi tai korkeintaan kaksi per harjoituskerta, tunnaria aina välillä, ja luoksarin pysäytystä niin paljon kun sielu sietää tai siis koira kestää - ennen kuin alkaa ennakoimaan. No aina ei ole lopetettu ajoissa ja kyllä niitä ennakointeja vaan tulee. Pyry tuntuu nyt kuitenkin ymmärtävän että tarkoitus olisi pysähtyä eikä hipsutella ohjaajan luo. Saas nähdä mitä kokeessa tapahtuu!

Perusasennot on parantuneet, ovat ainakin omasta mielestäni suorempia kuin ennen tai ainakaan jokaista ei tarvitse korjata... Vasemmalle käännöksessä Pyry ei enää törmää jalkaani tai ainakaan silloin kun treenataan kaksistaan. Silloin kun liikettä esittelee muille niin saattaa törmätä :) Jäävät on olleet pitkään ok, niitä ei hinkata mutta pidetään mielessä. 

Takapään hallintaa on myös treenattu, vasemmalle pyöriminen on alkanut sujua pikku hiljaa. Onhan siinä vielä tekemistä mutta hyvä alku. 

Tokopäivässä lauantaina kaikki meni aika lailla poskelleen, Pyry oli kuin tunnaria ei olisi ikinä nähnytkään, nappasi joka kerta ensimmäisen kapulan joka eteen sattui... Viimein saatiin ohje tehdä ihan uudella tavalla, nakkeja tunnareiden seassa että saadaan koiran nenä auki.

Oli pakko testata itsekseen vielä vanhaa systeemiä kun on toiminut tähän asti. Sunnuntaina otin ensin 3 kertaa saman oman hakua pitkästä heinikosta niin että Pyry joutui etsimään pitkään, sitten kolme kertaa aina uudella omalla muiden kapuloiden seasta ja Pyry toi joka kerran oikean eikä edes yrittänyt nostaa muita. Käsissä oli kyllä grillimakkaran hajua.
 
Tiistaina testasin vähemmän haisevilla käsillä ja ensimmäinen heinikossa oli vahingossa liian helppo, löytyi heti (ihan niin kuin tokopäivässä). Sen jälkeen Pyry ei löytänyt uutta omaa muiden joukosta. Seuraavan piilotin kunnolla heinikkoon ja sitten laitoin reilut 10 kapulaa ryhmään, josta Pyry haki kaksi kertaa uuden oman taas ihan sujuvasti. 

Häiriköin vielä tokopäivän vetäjää meilillä kun halusin varmistua että voidaanko jatkaa vanhalla systeemillä, ja oli ok, huh :) 

Esittelin myös meidän hienoa seuraamista Sirkelle tokopäivänä ja sain palautetta että täyskäännöksiin mennessä ei kannata hidastaa... jaa että hidastan vai... hyvä että ulkopuolinen huomaa mitä itse ei näe. Olin koko ajan ollut vaan tyytyväinen että opettelin käännösten askeleet uusiksi kevään tokopäivässä saadun opin perusteella! 

Hyppyä on otettu aika vähän, muutama vauhtihyppy kerrallaan niin että pallo lentää kun Pyry on esteen päällä lennossa. Ehkä pitäisi ottaa niitä enemmän, tokopäivänä Pyry hyppäsi niin lähelle estettä ja ehti ajautua varmaan metrin sivusuunnassa esteen viereen (aivan esteen tasolle) ennen istumista että paluuhyppy olisi ollut kai mahdoton, enkä edes yrittänyt käskyttää hyppyä.

Njaah, jos sen koularin nyt pian saisi niin sitten voitais keskittyä kevääseen saakka vaan reenaamaan...

maanantai 20. elokuuta 2012

Hiljaiseloa

Skarppina taas duunissa
Pyryn anturahaava näytti ihan parantuneelta 3 viikon jälkeen ja kaksi päivää pikku koiramme saikin nauttia vapaudesta ilman sukka-tossu-suojauksia...

Kiva poika heittää keppiä
Hämäysheitto

Viikko sitten maanantaina (13.8.) huomattiin että Pyryn juoksu taisi alkaa, eli hei hei vaan tokon piirinmestaruuskisoille ja iloinen varakoirakko siis kehiin :) Käytiin silloin illalla vähän tokoilemassa Nakun ja Henkan kanssa kun heille tämä piirinmestisnakki napsahti vajaa viikko ennen kisoja.

Kotona katsottiin normaalisti illalla Pyryn tassujen kunto ja voi ei :( siellä oli edellisen haavan paikan vieressä pienehkö reikä vereslihalla. Olisiko hiertynyt päivällä meressä kahlatessa ja hiekalla juoksennellessa, mistä senkin tietää.

Voi Pyry parka, taas aloitettiin suihkuttaminen, rasvaaminen ja suojaaminen. Ikävä myös kun täytyy pitää juoksun aikana tötteröä päässä öisin eikä pääse sitten putsaamaan itseään. Pyry on ollut aika lailla siisti edellisillä juoksukerroilla, ei ole kovasti tarvinnut lattioita luututa, nyt sitä puuhaa tosiaan riittää, varsinkin aamuisin.


Pientä lohtua

Vähän treenattiin mökillä lauantaina pm-kisafiiliksissä seuraamista, jääviä, kaukoja, eli kaikkia liikkeitä missä ei tarvinnut kiihdytellä... Pyry oli tosi keskittynyt hyvään suoritukseen kun oli pitkästä aikaa grillimakkaraa tarjolla ;)


tiistai 7. elokuuta 2012

Loman loppu

Luonnetestiä odotellessa Pyry syynäsi takajalkaansa niin tarkkaan että piti heti kotona tutkia mikä siinä oli vikana. No haavahan siellä oli, ei kovin paha mutta siinä se loppuloma menikin sukkaa ja kenkää koiralle pukiessa.

Ei sitten hirveästi treenattu eikä myöskään leikitty, vaikka Pyry-parka yrittikin jokaista kohdalle osuvaa keppiä tarjota josko vähän edes leikittäisiin.

Kerran käytiin Eyotan ja Little bearin kanssa tokoharkoissa, Pyryn jalka kunnolla sidottuna. Intoa olisi ollut kuin pienessä kylässä mutta ei viitsinyt ihan kaikkia liikkeitä yrittää, esim. istuminen on hankalaa kun side ja tossu puristaa jalkaa. Jäi treenit siihen yhteen kertaan.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Pyry 24.7. luonnetestissä

Olipas hauska reissu ja sitä kelkkaa olis voinut käydä tutkimassa vielä kolmannenkin kerran tykkäs Pyry.

Toimintakyky +2 hyvä
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää puolustushalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +2 tasapainoinen
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Loppupisteet 220 hyväksytty

Tuomariarviot:

Mun silmissä semmonen kun rotikan pitäisi olla, kaikkea löytyy mutta ei mitään liikaa.

Luoksepäästävyys: kaikki on kivaa, ja ihmiset on niin mukavia. En tiedä missä sillä on ne ruusunpunaiset silmälasit.

Kovuus: se just sopivasti muistaa, voi sanoa että se on hieman pehmeä. Ja sanamuoto on semmonen että moni karsastaa sitä, mutta se on kaikista järkevin koiralle. Se on helpoin koira, koulutusmielessä ja kaikessa. Se ei häiritse missään sen toiminnassa mutta sen itsesuojeluvaisto toimii.

Taisteluhalu: kohtuullinen, se on hyvä, ei lyö yli.

Sitten tullaan näihin hauskoihin juttuihin (tuomari nauraa)
Puolustushalu: kyllä se siellä on mutta pieni se on. Se ei ota todesta, sen mielestä tää oli niin hauskaa niin hauskaa.
Terävyys: ihan samanlainen, ei se kokenut sitä minään uhkana.

Hermot: ooksä huomannut että se mistään hermostuisi? (Vastaan: no ei juuri) se kaikesta palautuu, ei ota mistään, kuppi ei mene nurin.

Toimintakyky: tarkoituksenmukaisesti ratkaisee koko radan. Suoritus kelkalla erittäin hyvä, loppuveto oli pakosta otettava niin ärhäkkä kun se oli niin suurena ja mahtavana niin piti katsoa että se todella vähän säikähtää siinä. Ja sitten se pimeä huone, siinä ei ollut mitään, se oli vaan pimeä. Molemmat meni erittäin hyvin.

Tuomarien kehuja lopuksi: Mahdottoman mukava rottweiler, harvoin on tuommoisia herkkupaloja nähty. Tässä on kaikkea just sopivasti, mikään ei lyö yli. Aivan mainio peli, ei tartte aatella tosiaan että toi tekis kenellekään pahaa, sillä on niin iso ego kuitenkin ettei sen tarvitse kenellekään ihmiselle pullistella eikä pelätä ihmisiä. Koulutuksen kannalta sillä on halu tehdä. On iloinen ja mukava kaveri, kyllä sen kanssa kelpaa harrastaa, saa olla ylpeä tosta koirasta.

No ollaanhan me ylpeitä meidän pikku puudelista :D

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Forssan tokokokeet 21. ja 22.7.

Olipa hieno kisaviikonloppu :D tuloksena kaksi avoimen ykköstulosta (hiukan erilaisilla suorituksilla) yksi kunniapalkinto ja molempina päivinä luokan paras! Täytyy hankkia vissiin palkintokaappi ;)

Nyt saatiin myös julkaisukelpoisia videoita kun muistettiin kaivaa kaapista kameralle jalusta ;) Koevideo la 21.7.2012

Lauantain tuomarina Juha Kurtti, tosi symppis tyyppi, joka kertoi myös kympin antaessaan mitä liikkeessä voisi parantaa.

Paikkamakuu kolmen beussin kanssa, Pyry taisi olla rauhallisin, ei edes nuuskinut hirveästi ympäriinsä. 10

Seuraaminen oli ihan meidän parasta osaamista :) en seonnut itsekään askelissani enkä tehnyt äkkipysäyksiä. Pyry oli hieno! 10

Maahanmeno 10

Luoksetulossa Pyry laukkasi hitaasti ensin ja pysäytyksen jälkeen ravasi, otti muutaman askeleen pysäytyskäskyn jälkeen. 8,5

Seisominen 10

Noudossa meno laukkaa, ihan pieni kapulantappohyppy, paluu ravia. 9

Kaukoissa Pyry meni alussa maahan lonkalle. En tajua miten se treeneissä jää melkein aina tassujen päälle mutta kisoissa köllähtää. Annoin ennakoivan merkin mutta ei se tunnu vaikuttavan. Ekaan istumiseen 2 käskyä. Muuten tää on oikeasti hieno liike meillä. 9


Tässä vaiheessa alkoi vähän pipo kiristää kun ykköstulos alkoi jo siintää mielessä.

Hyppy 6, istumiseen 2 käskyä ja taisi osua esteeseen paluuhypyssä. Pyry meni istumaan aivan esteen viereen mutta niin sivuun että ei ollut enää ollenkaan esteen kohdalla. Ei tullut mieleenkään sanoa "tänne" kun olisi varmasti kävellyt suoraan luokse. Hyvin se sieltä ponnahti kuitenkin yli.

Kokonaisvaikutus 10

Pisteet 182,5 KP ja 1. sija, 8 osallistujaa. Ihan superhyvä fiilis oli kotiin ajellessa :)

Eiks mulle oo mitään?
 
Hetki ennen omaa vuoroa
Ja sitten uudestaan Forssaan sunnuntaina... eipä ollut millään lailla samanlainen päivä. Aurinko paistoi kuumasti ja se taisi vaikuttaa Pyryn vireeseen. Tai sitten se muisti että ei täällä saanut mitään palkkaa liikkeiden välissä, kunhan mukana hengailee niin sitten lopuksi saa syödä ;)

Paikkamakuussa Pyry meni heti suoraan lonkka-asentoon ja pysyi siinä tosi rauhallisena. Muutaman kerran nytkäytti toista etutassua (joka oli koukussa rinnan alla) ihan kuin asentoa vaihtaakseen mutta ei sitten vaihtanutkaan. 10

Ensimmäisenä liikkeenä maahanmeno. Pyry otti askeleen ja jäi seisomaan, toisella käskyllä lähti kirimään rinnalle, sitten maahanmeno ihan normisti. 8,5

Seuraamisessa Pyry piti välillä kontaktia, välillä katseli eteenpäin. Valitettavasti nopeuden muutokset oli vasta lopussa joten en päässyt antamaan lisäkäskyjä. Oikealle käännöksissä koira jäi jonkin verran taakse mutta tuli taas rinnalle, viimeisenä täyskäännös-seis ja Pyry jossain metrin päässä nuuskimassa, jotain taisin sanoa tai huitoa ja tuli sivulle, vielä yksi käsky sivulle niin istui. 8. Huhhuh, alkoi jännittää miten tässä käy.

Luoksetulo: käskyn jälkeen hiljaista hipsuttelua eteenpäin kunnes viimein pysähtyi. 5,5

Seisominen: yllättäen tästä on tullutkin meidän paras liike, no on sitä harjoiteltukin, johtuisiko siitä... 10

Nouto: aika samanlainen kuin lauantaina. 9. Mä yritän heittää kapulan AINA ennen kuin saan siihen luvan. Ystävälliset liikkurit ovat joka kerta sanoneet "ohjaaja valmis" juuri kun mun käsi heilahtaa ja sitten muistan, ainiin. Nyt liikkurin suunnasta kuului pieni naurahdus kun vetäisin käden takaisin sivulle :)

Kaukoissa Pyry köllähti heti lonkalle makaamaan, toisella käskyllä nousi rivakasti. Ei sillä kyllä paikka muutu vaikka sieltä lonkalta ylös ponnistaakin. Toiseen maahanmenoon tarvittiin kaksi käskyä yllättäen. 8,5

Hyppy: jaa mikäköhän tässä oli vikana, ehkä kaksi käskyä tarvittiin sivulletuloon mutta muuta en muista. 7,5

Kokonaisvaikutus 9

Onhan tää patukka paljon parempi kuin KP :)

Sunnuntain tuomarina oli Harri Laisi joka kuulutti meidän voiton "sitten onnennumerolla 13 avoimen luokan ainoa ykköstulos", heh! 167 pistettä, 1./6 osallistujaa. Saatiin lopuksi paljon palautetta mutta pitäisi saada ne nauhalle kun ei sitten enää muista. Olin kyllä kaikesta samaa mieltä.
Sunnuntain vire tuntui tosi löysältä koetilanteessa mutta ei se nyt niin hirveää ollut kun videolta katsoi. Taidan vaan itse mennä paniikkiin.

Koevideo 22.7.2012

On tuo meidän Pyry vaan hieno koira! Ja taitava!

Nyt sitten treenaillaan tavoitteena TK2 piirimestiksissä, jos siis Pyryn juoksu ei ala ennen sitä. Jos alkaa niin täytyy etsiä joku koe syksyllä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Lomalla

Miten onkaan niin vaikeaa saada itseään koneen ääreen lomalla... jotain lomatreeneistä voisi kirjata edes itselleen muistiin.

4.7. käytiin uudestaan fyssarilla, ei ollut enää isoja jumeja, jotain pientä jäykkyyttä vielä. 10 minuuttia vesikävelyä meni paljon paremmalla askelluksella kuin ekalla kerralla.

La 7.7. illalla piti olla tottistreenit mutta lopulta oltiin sitten yksin treenaamassa. Seuraaminen meni yllättävän hyvin, kontakti ei pysynyt ihan koko aikaa kun satoi aika lailla ja Pyryllä meni vettä silmiin! Hyvin yritti kuitenkin katsoa ylöspäin. Jäävissä seisominen ok mutta jäi istumaan ekalla maahan-käskyllä, toinen yritys ja puoli-istunta, korjasin molemmat mutta ei jääty hinkkaamaan liikettä tällä kertaa. 

Paikkamakuuta ensin makkarat tassujen edessä, sitten ruokakippo metrin päässä, 5 metrin päässä ja viimeisellä kerralla treeniliivin taskussa. Ei mitään kellahtamisaikomuksia :) kaukot 3 kertaa maahan-istu, kaikki hienoja ja nopeita istumaanpomppauksia.

Ma 9.7. illalla omatoimitokoryhmä. Ruutua, luoksarin pysäytyksiä Tanjan hetsatessa Pyryä. Yksi ongelma tuntuu olevan täällä ohjaajan päässä - tai siis kädessä - kun pallot lentää minne sattuu ja jos oikein yrittää heittää narupalloa narusta niin ei varmasti mene koiraa kohti vaan ihan taivaan tuuliin. Hetsaus onnistui siis hienosti mutta pysäytyskäsky ja pallo eivät osu koiran kohdalle ihan samaan aikaan.

Ti 10.7. aamuhakua lomalaisille ja vuorotyöläisille. Maasto oli aika haastava tällaiselle polvivammaiselle ja kun pohdin josko maalimiehet voisivat tuoda koiran keskilinjalle niin Tiina V ehdotti yliheittoja jotka sopivat meidän tilanteeseen tosi hyvin, ja muutenkin pitää opettaa Pyrylle suuntaamaan omaa kättäni kohti. Pyryhän ei tykkää huonoa jos saa muutaman lisänamin keskilinjalla. Tehtiin neljä suoraa pistoa ja meni oikein hienosti. Pyry meni aivan suoraan sinne mihin osoitin, tosin teki välillä isoja koukkauksia maaston takia mutta eikös nämä lasketa suoraan menemiseksi kuitenkin kun tähtäin on oikeassa paikassa?

Sitten vielä muutama esine niin että Pyry näki kun ne vietiin. Taisi olla ensin yksi ja sitten 2 kerrallaan ja hyvin löytyi.

Ke 11.7. perheen sisäiset tokotreenit illalla. Meinasi tulla oikein kunnon häiriötä kun pari "poikaa" tuli lennättämään jotain ihme ufokkia samalle kentälle. Vehje piti sellaista surinapörinää että Pyry ei saanut millään silmiään irti siitä. Meidän treenien onneksi lennokki ei pysynyt kovin pitkää aikaa kerrallaan ilmassa vaan sitä fiksailtiin aina vähän väliä. Luoksarin pysäytyksiä taas vaihteeksi, ja paikkamakuuta, kaukoja, seuraamista ja jääviä. Onneksi Pyry ei kyllästy vaikka näitä kuinka tahkotaan, palveluskoira tietää että pitää tehdä töitä palkan eteen :)

Pe 13.7. piti ottaa ilmaisuja kentällä mutta pikkufutaajat tulivat paikalle eikä Speedy kestä pallon potkimista joten mentiin tekemään esineet kirkolle. Pyry sai ensimmäisen kerran valmiiksi viedyt esineet ja kaksi takakulmissa ollutta hakikin hyvin, ei mitään epäselvyyttä mitä tässä lajissa tehdään :) tosi hienoa! Lähellä keskellä oli vanha inhokki uimalakki, ja sitä Pyry ei suostunut hakemaan, kävi kyllä alueen (ja vähän ulkopuoleltakin) tarkasti läpi, jos vaikka olisi löytynyt jotain muuta... Sitten lähti liikkeelle haluttomasti muutaman kerran eli tiesi kyllä missä uimalakki oli mutta ei olisi huvittanut hakea sitä. Tiina kävi nostamassa lakkia ja Pyry suostui hakemaan sen. Otettiin vielä yksi ylimääräinen että saatiin hyvä haku viimeiseksi, se oli taas helppo homma!

Yksi verijälki ajettiin 14.7. lauantaina, oli noin 550 m ja 18 tuntia vanha. Ei tarvinnut paljon korjailla, pysyin itse jäljellä ja annoin liinan pituuden verran eli 6 metriä Pyrylle työskentelytilaa. Jos Pyry meni väärään suuntaan niin pysähdyin ja koira etsi nopeasti oikean jäljen. Ajoittain mentiin kova veto päällä niin että piti vain keskittyä pysymään pystyssä, siitä Pyry ei hyvä kyllä häiriintynyt vaikka joutui välillä odottamaan että pääsin jonkun pusikon läpi - saan vain kiittää itseäni kun olin tehnyt sellaisen jäljen!  

Lauantai-iltana oli pk-tottista, jossa ensin ampumista seuraamisen ja paikkamakuun aikana. Pyry katseli tosi tarkkaavaisena Henkkaa kun paikkamakuun aikana ammuttiin mutta pysyi pakoillaan eikä muuten liikkunut tai reagoinut. Ei kuulemma pitäisi mennä kokeessa pisteitä jos koira muuttuu vakavan näköiseksi ;) (ohjaajan tulkinta koiran ilmeestä). Varsinaisessa paikkamakuussa Pyry pysyi jalkojensa päällä ryhdikkäästi eikä köllähdellyt lonkalle, kävin välillä palkkaamassa.

Sitten vähän lisää seuraamista, tupakoiva henkilöryhmä :D ja noutoa. Tiedän kyllä että pitäisi saada Pyryltä "kapulantappohyppy" pois, mutta kun pitäisi päästä pian avoimen tokokokeisiin niin ei huvittaisi saada koko liikettä umpisolmuun juuri nyt.

Lopuksi eteenmeno niin että Henkka lähti juoksemalla ohjaamaan Pyryä oikeaan suuntaan kun pallo oli viety salaa paikoilleen. Hetken päästä Pyry hoksasikin edessä keltaisen pallon ja toinen kerta meni jo hienosti.

Su 15.7. ilmaisu-mökkikylätreenit illalla. Tuli vähän kiire ja sadevarusteet jäi kotiin, olisipa olleet tarpeeseen. Muutama reipas sadekuuro ja olin ihan litimärkä. Pyry pääsi tositoimiin ekana ja etsi ihan tehokkaasti ukkoja erilaisista umpipiiloista. Kyllä se vissiin osaa nenäänsä käyttää... Ilmaisuissa vauhti on vaan aika verkkaista, koiraa pitäisi innostaa enemmän mutta eipä siellä vesisateessa tullut innostaminen ensimmäisenä mieleen.

Nina tokoissa 16.7. maanantaina otettiin ohjatun noudon alkeita eli vasen-oikea suuntia. Nameja kippoon merkin tasolle ja keskikapula oikealle paikalle. Ensin avustaja vei vain namit kippoon, seuraavassa vaiheessa vei ensin ja käveli sitten vielä toiselle puolelle. Pyry ei ottanut mitään suuntahäiriötä kävelystä vaan keskittyi namipuolelle.
Yhteispaikkamakuussa Pyry pysyi hienosti oikeassa asennossa, itse asiassa on yllättävän nopeasti oppinut uuden asennon. Nyt pitäisi alkaa mennä piiloon niin että itse näkee kuitenkin koiran ja pääsee korjaamaan heti.

Näiden lisäksi kaukoja kotipihalla, viimeisin ongelma siinä on toinen istumaannousu, johon tarvitaan nyt kaksi käskyä. Olenko sitten palkannut liian usein vain yhdestä hyvästä, höh.

Tänään aamupäivällä käytiin Toppelundin koirauimarannalla ja siinä lähellä olikin hieno nurmikenttä jossa otettiin luoksarin pysäytyksiä pallolla (Pyryn mielestä maailman parhaalla) ja kokeilin ihan huvikseni parin pallokerran jälkeen pysäytystä pelkällä käsimerkillä, ilman käskyä. Ja Pyry pysähtyi kuin seinään, olipa hienon näköistä :) Taisi onnistua jopa kaksi kertaa peräkkäin, sitten taas pallo peliin ja hetken päästä Pyry alkoi jo ennakoida pysähtymistä... joopa joo, pitäisi harjoitella mutta ei liikaa. Tämä puolipehmopallo on siitä hyvä että taisin osua useammankin kerran suoraan Pyryä kuonoon mutta se ei menoa haitannut :D

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Varhainen tokokoira nakin nappaa

... vanha suomalainen sananlasku... no ei meillä ollut nakkeja mutta jotain makoisia lihabiittejä kuitenkin.

Eilen oltiin aamulla ennen töihin menoa Navalassa kahden koirakon tokoharjoituksissa. Alkaa olla oikein positiivinen fiilis että näistä meidän liikkeistä saattaa vielä tullakin jotain, varsinkin kun ei päästy yhteen heinäkuun kokeeseen, joka olisikin ollut ehkä turhan pian meidän "korjataan kaikkea" harjoitusohjelman kannalta.

Aloitettiin piiiitkällä seuraamisella ja käännöksiä vasen-oikea-täys eestaas sikin sokin ja Pyry piti kontaktin koko ajan, ihanaa tiivistä seuraamista :) Siitä piti antaa ihan pallopalkka kun noin hienosti meni! Pyry mätki itseään nautinnollisesti vähän aikaa narupallolla ja sitten jatkettiin jäävillä. Ensimmäisen otin kisanomaisesti, piti palkata koira seisomassa kun palaan takaa koiran viereen mutta en ehtinyt kun Pyry istahti ajatusta nopeammin... vähän liian hidas ajatus. Nostatin seisomaan ja kävelin vähän, ja sitten palkkaus. Loput otin sekaisin maahanmenoa ja seisomista ja palkka heti parin metrin päästä. Kyllä se nyt tietää mikä liike on mikä.

Sitten ruutua: vauhti oli ihan kohtalaisen nopeaa mutta Pyryn oli vähän vaikeaa löytää kosketusalusta ruohon seasta. Meidänhän pitäisi tätäkin treenata ihan alkeista eli palkka nopeasta ruutuun menosta ja heti kosketuksesta, ei mitään kääntymishienouksia vielä.

Tunnari otettiin ohjelmaan pitkästä aikaa ja aloitettiin ihan tokopäivän ohjeista eli kasa kapuloita ja oma piiloon samalle linjalle mutta edemmäs. Oli niin pitkä heinikko johon piilotin kapulan että Pyryllä kesti jonkin aikaa etsiä. Kerran juoksi kasalle ja sanoin ä-ä jolloin ponkaisi heti taas omaa kohti.

Luoksarin pysäytyksessä Hannele avusti ja piti koiraa pannasta kiinni (mitenkään hetsaamatta), mikä toimi tosi hyvin: Pyry tuli täyttä laukkaa kuten normaalissa luoksetulossakin. Kun jätän sen odottamaan itsekseen ja kutsun "pyrytule" niin koira lähtee tosi hidasta ravia liikkeelle ja pahimmassa tapauksessa alkaa jarrutella tai pysähtyy parin metrin jälkeen. Ota siinä nyt sitten välillä läpijuoksuja kun Pyry tietää jo käskystä että "tää oli tää pysähtymisjuttu" eikä vauhtia saa millään lisää. Pohdin tänään että pitäisikö vaihtaa käskyä vai toimiiko tämä jos nyt otetaan vaan avustettuna tosi paljon toistoja. Ehkä kokeilemme nyt toistoja ja katsotaan miten tilanne etenee.

Lopuksi tottis-eteenmeno jossa seuraamisen kontakti on aika pätkivä kun katse on lähinnä pallossa. Otin pariin kertaan peruutuksen ja uuden aloituksen mutta ei se miksikään muuttunut. Pitää kysellä apuja tuohon.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Sää suosii Suomen suvessa

Onpa ollut hyvä tuuri sään kanssa viime kerrat, kun eilen oltiin 4,5 tuntia hakutreeneissä ja vartti lopettamisen jälkeen alkoi sataa... Tänään tuli reippaasti vettä iltapäivällä mutta tokotreenien aikaan ei enää tippaakaan. Hiki tuli kyllä kun oli vedenpitävät varusteet päällä :) Meidän perhe tykkää kun ei ole liian kuuma mutta ei tarvitse sataakaan juuri treenien aikaan.

Eilen otettiin ihan 6 pistoa Pyrylle, ensimmäiset kaksi sai nähdä kun maalimiehet lähtivät piiloille päin ja lähtikin innolla etsimään. Loput oli valmiita, ei apuja. Kaikki löytyivät nopeasti ja Pyry eteni suoraan osoittamaani suuntaan, paitsi kolmannella lähti kyllä suoraan, kääntyi hienosti sivurajalta etenemään aluetta mutta palasi sitten taaksepäin. Kääntyi taas ja löysi ukon. Ei ymmärrä... Kuitenkin hyvä harjoitus ja hieno fiilis kun kaikki lähetykset menivät minne pitikin.

Pientä haastetta tuli piiloilla kun Speedy oli nimensä mukaisesti käynyt hotkimassa palkkioruokansa niin että roiskui ja Pyryn piti tietysti imuroida kaikki jämät tarkasti talteen. Ekalla piilolla oli pysähtynyt syömään metrin päässä maalimiehestä ja jatkanut hommia sitten kun irtomuonat oli korjattu tuulensuojaan.

Tokon omatoimitreeneihin oli tänä aamuna vielä ilmoittautunut 8 henkeä, klo 17:30 kurkkasin nimenhuutoon ja oli 5 jäljellä, hyvä! No oikeasti oltiin Jessican kanssa kaksistaan.

Seuraamisissa Pyry yritti kerran jäädä omatoimisesti seisomaan mutta tyytyi sitten pysähtelemään käskyjen mukaan. Fyssarilla käynti taisi auttaa kun Pyry jäi nyt tassujen päälle makaamaan ihan asialliseen asentoon.

Käytiin kokeilemassa ruutua kun se oli Malenaa varten viritetty ja siinä välillä tyhjänä, ihan suht hyvällä vauhdilla Pyry lähti ruutua kohti. Siellä taisi olla vaan jotain lihapullanpaloja edelliseltä treenaajalta, tai jotain tosi mielenkiintoista jota piti sitten etsiä hartaasti.

Otettiin pieniä pätkiä paikkamakuuta niin että Pyryllä oli namit tassujen edessä ja kaikilla kolmella kerralla kun lähdin kohti koiraa niin hänpä palkkasi samantien itse itsensä. Ei auttanut vaikka kuinka sanoin oh-hoh, oho, öhöh... Ja sitten ihme juttu kun otettiin yhdessä lopuksi Pyrylle paikkamakuu ja Malenalle paikkaistuminen samassa "ryhmässä", niin Pyry odotti kun palasin palkkaamaan ja piti oikein ottaa namit maasta ja syöttää. Taitaa se kuunnella kuitenkin vaikka ei aina siltä tunnu.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Fyssari ja mejä

Oltiin torstaina sitten vihdoin fyssarilla, on sitä odotettukin jo viikon verran.

Aluksi Pyry sai tutustua paikkaan ihan omatoimisesti ja pian bongasikin namikipon roikkumassa vesijuoksumaton edessä noin 1,2 metrin korkeudessa. Eipä siinä mitkään kivut muistuneet mieleen kun koira nousi takajaloilleen seisomaan ja työnsi turpansa kippoon, eikä oikein kuullut kunnolla vaikka kaksi ihmistä kielsi :D Hyvin pysyi seisomassa meidän likka, siinähän on uusi kiva temppu jonka koira osaa jo ihan itsestään!

Syy fysikaaliseen menoon oli tarkistaa onko Pyryn viime aikojen outoihin tokoliikkeisiin syynä joku jumitus ja niinhän se taisi olla, lanneselässä oikealla puolella oli selvästi arempi kohta. Pyry kääntyi katsomaan fyssaria vähän moittivasti että "et viitsis satuttaa mua" mutta tyytyi kohtaloonsa ja rentoutui ihan kuin kotona olisi ollut. Muita kipukohtia ei löytynyt mutta juuri tämä vika vaikuttaa kyllä siihen, että maassa makaaminen on helpompaa lonkalla köllötellen kuin jalkojen päällä asennossa maaten. Hyvä fiilis itsellä nyt kun en lähtenyt "korjaamaan" asentoa ennen kuin koiran kunto on tarkastettu.

Lopuksi Pyry pääsi kävelemään veteen matolle ja sehän meni ihan hienosti kun oli pikkuruisia nameja tarjolla niin monta kuin ehdin koiralle syöttää... Yksi tipahti altaan edessä olevalle tasolle ja Pyry ehti jo nousta altaasta yhdellä jalalla meikäläisen hartiatasolle ennen kuin fyssari sai kiskottua takaisin alas.

Ohjeena tuli ottaa kaksi seuraavaa päivää rauhallisemmin ja sehän on aivan äärettömän vaikeaa sekä Pyrylle että Joukolle. Mitä, nyt on vielä pyhäpäiviä eikä saada tehdä normi 3-5 tunnin aamulenkkejä vaan tunti kerrallaan pitäisi riittää... eikä edes pallon kanssa riehumista!


Pyry ottaa iisisti

Kävin eilen tekemässä noin 500 metrin verijäljen, se on sopivan hidasta tekemistä. Ajettiin jälki tänä aamuna, oli vanhennut 18 tuntia.

Hyvin lähti liikkeelle, tähän(kin) lajiin Pyryllä on kova into päällä. Aluksi nenä oli aika paljon ilmassa ja meno vähän sinne tänne. Palautin aina 2-3 metrin harhailun jälkeen hieman taaksepäin jäljelle ja osoitin maata. Vähän hankalaa tietää onko koiralla kuitenkin ilmavainu kun lähtee vähän sivuun. Kuulemma on monta tietä Roomaan ja kaikki voivat toimia yhtä hyvin, joko antaa koiran etsiä etsiä yhtään puuttumatta tai sitten pidetään kiinni siitä, että jäljellä pysytään. Olen päättänyt noudattaa mejäguru Eva-Mayan metodia eli seurataan jälkeä eikä haahuilla ympäriinsä.

Sitten sadan metrin jälkeen Pyry meni ihan nenä maassa ja eteni aika rauhallisesti, ei tarvinnut jarruttaa kaksin käsin. Eka makaus oli 90 asteen kulmassa, koira lähti siitä heti oikeaan suuntaan. Makauksia ei merkannut tällä kertaa kuin vähän nuuhkaisemalla, toisella palautin vielä vähän haistelemaan. Ehkä niissä ei ollut verta riittävästi.

Mejässä on ihan hauskaa tuo jäljen ajaminen mutta se jäljen teko... Tuntuu ihan hölmöltä olla yksin metsässä ilman koiraa kun tuntuu siltä että senkin ajan voisi käyttää nimenomaan koiran kanssa tekemiseen! No katsotaan nyt miten usein näitä tulee tehtyä. Juuri tällä hetkellä olisi intoa kun näki että korjauksia pitää tehdä vaikka ajattelin että Pyry on niin luontainen kyky että pärjää harjoittelematta. Lahjattomat treenaa...

Loppupalkkana oli poron sääriluu ja sen Pyry kantoi itse autoon. Hyvää oli.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Toko-haku-tottis-tokoa

Treenejä on ollut kai joka päivälle, tässä mitä niistä vielä muistan :D

Ke-to omatoimitreenejä, sekalaisesti kaukoja, jääviä, luoksetulon loppuasentoa avuilla, pihalla hyppyä. Pyry on siitä erinomainen oppilas että ei ihan heti kyllästy vaikka tahkotaan samoja liikkeitä. Kaikenlaiset pallot, patukat ja mikä vaan ruoka on aina niin hyvä palkka että niiden eteen kannattaa tehdä duunia :)

Perjantai-iltana hakuiltiin kirkolla, sopiva 4 koiraa ja 5 ukkoa mukana niin ei mennyt koko iltaa vaikka suunniteltiinkin kunnolla ja ihan paperille, kun Pialla oli meille tarvikkeet varattuna. Otin Pyrylle vain 3 pistoa kun oli vielä aika lämmintä. Ensimmäinen meni ilman apuja ihan suoraan, ja ehdin huikkaista yhden "täällä" juuri ennen kun ukko raportoi löytymisestään. Hyvä ajoitus. Seuraava ilman apuja: Pyry lähti suoraan, kiipesi sitten kalliota ylöspäin eli eteni aluetta, palasi takaisin ja löysi ukon. Kolmas oli taas kiva reaktiivinen, Pyry lähti suoraan ja sai palkaksi pakenevan maalimiehen. Tuulta ei kai ollut yhtään näiden treenien aikana, hyttysiä siis piisasi. 

Lauantaina illalla PK-tottista: huomasin että tämä on jäänyt aika lailla tokon varjoon, ei ole tullut luettua sääntökirjaakaan sitten BH-kokeen ja oli vähän epäselvää mitä mihinkin liikkeeseen oikeasti kuuluu. Otettiin seuraamista vähän kaaviota soveltaen, kontakti pysyi hyvin ja oli hauskaa katsella kun Pyry kirmasi kentän nurkasta nurkkaan ihanan narupallonsa kanssa.

Sitten liikkeestä maahan & luoksetulo ja viimeisenä eteenmeno niin että Pyry näki kun pallo vietiin. Edellisestä onkin taas aikaa, olisiko ollut hallissa kun viimeksi otettiin eteenmenoa... näitä liikkeitä on niin hirveästi että pitäisikö niistä tehdä ihan oikeasti joku viikkosuunnitelma... saisiko sellaisen aikaiseksi, ehkä lomalla sitten?

Paikkamakuussa Pyry oli vaihtanut asentoa, olisi kai pitänyt alkaa reagoida näihin vaihtoihin aikaisemmin kun niitä näköjään tulee nyt koko ajan.

Sunnuntai-iltana satoi aika reippaasti mutta saatiin kuitenkin kahden koirakon tokotreenit kasaan ja kivaahan se oli vaikka kastui... Sanna avusti luoksarin pysäytyksissä pitämällä Pyryä kiinni ja vähän hetsaamalla niin että saadaan vauhtia koiraan, muutama toisto ja lopetettiin heti kun tuli hyvä pysäys. Eli kun ohjaaja sai pallon lentämään samaan aikaan käskyn kanssa ja Pyrykin veti liinat kiinni reippaasta laukasta :)

Kokeilin miten maassaolo sujuisi jos laittaa namit tassujen eteen ja sujuihan se hienosti, ei minkäänlaista yritystä kellahtaa lonkalle. Pidensin aikaa ja välimatkaa eikä mitään ongelmaa.

Maanantaina tokoissa kyselin apua paikkamakuun ja kaukon sekä jäävän maahanmenon asentoon, kun lonkalle pyllähtäminen on nyt enemmän sääntö kuin poikkeus. Ensimmäinen neuvo oli fyssarilla käynti ja sehän meillä on jo varattuna torstaiksi. Sitten katsottiin miten saan myös sivusta ohjattua Pyryn namilla oikeaan asentoon, pieni askel eteenpäin vasemmalla jalalla ja nami riittävän kauaksi eteen niin ei pääse köllähtämään. Tosi hyvä neuvo, ei näitä itse keksi...

Puhuttiin myös kaukoista ja niiden aloittamisesta, ennakoiva merkki kannattaa häivyttää jossain vaiheessa mutta vihjesana on hyvä pitää mukana. Otettiin muutama kaukon aloitus ja Pyry teki yhden hienon seisomaannousun makuulta, tosin piti mennä istumaan... johtuuko nämä jostain jumeista.

Seuraaminen meni mukavasti, paitsi että Pyry jäi seisomaan jossain pysähdyksessä (alkoi huolestuttaa mahdolliset jumit entistä enemmän). Itse tein taas äkkipysäyksiä joista muutkin ovat huomauttaneet. Koira ei ehdi reagoida kunnolla, voisin ottaa ensin pienemmän askeleen ja sitten pysähtyä.

Paikkamakuu oli aivan erityisen levotonta, Pyry oli kääntyillyt eestaas lonkalta toiselle ja olikin ihan poikittain kun palasin piilosta. Nyt otetaan namit tassujen edessä monta seuraavaa niin että näen mitä tapahtuu ja pääsen korjaamaan pyllähdykset saman tien.




tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tokokoe Röylässä

Olipas mielenkiintoinen avokoe, tuomarina Pirkko Bellaoui. Ihan Pyryn normipaikkamakuu mutta pisteitä 8,5 jossa yksi piste meni lonkka-asennosta ja 0,5 hitaasta maahanmenosta. Eikö lonkka-asento ollut sallittu ihan EVL:ään asti? Täytyyhän se sitten vaihtaa jos pisteitä menee, en ollut ymmärtänyt tätä kyllä yhtään.

Ensimmäinen liike luoksetulo, jossa Pyry pysähtyi noin 5 metrin päähän minusta eli läpijuoksu. 5

Sitten seuraamista ja siinä kontakti pysyi hyvin siihen asti kun piti seurauttaa lähelle kehän reunaa suoraan kohti haukkuvaa koiraa. Pysyi mukana kuitenkin mutta vilkuili muualle. 9

Menohyppy esteellä hieno ja vielä paluukin (tosin vähän vinossa) mutta sitten Pyry ei ymmärtänyt sivulle menoa vaan jäi eteeni liikuttelemaan takapuoltaan hiukan vasemmalle molemmilla käskyillä. 7

Liikkeestä seisominen pysähtyi huonon videokuvan perusteella aika nopeasti ja pisteitä... 8,5

Liikkeestä maahanmeno ihan perus-Pyryä, tosin otti lonkka-asennon mitä ei muistaakseni yleensä tee. Tai ei ainakaan aina. 8,5

Kaukoissa jouduin antamaan 3 käskyä ensimmäiseen istumiseen, sitten meni vaihdot hienosti ja hyvät ponnistukset ylös, ei liikkunut eteenpäin. En uskaltanut antaa ennakoivaa merkkiä kun tuomarilinja oli tiukan tuntuinen, ehkä olisi vaan pitänyt, ei se olisi kai tätä huonommin mennyt. 6

Viimeisenä nouto jossa en huomannut muuta vikaa kuin Pyryn normaalin pikkuisen kapulan päälle hypyn ja sekin oli tosi lievä. Laukkaa molempiin suuntiin ja heitin kapulan ihan älyttömän pitkälle! 8,5

Kokonaisvaikutus 8. Vinot sivuasennot ja kuulemma joudun koko ajan vahtimaan missä se koira luuraa. Tämä saattaakin pitää paikkansa.

Yksi koirakko sai ykköstuloksen ja me hienosti kolmansia, 149,5p, jee... no Pyry sai sentään koiranpapanoita.

Videoitakin olisi pari mutta ne on kuvattu hiukka kaukaa ja käsivaralta ja siltä heilumiselta niistä ei saa Erkkikään selville mitä kokeessa oikein tapahtui.

Tokoa

Maanantaina Ninan treeneissä otettiin jäävät maahan ja seisominen liikkuroituna. Maahanmeno saisi olla nopeampi kuten myös seisominen, Pyry ottaa edelleen pari askelta. Hienoa oli se, että molemmat liikkeet meni kerralla oikein ja ilman mitään etukäteisharjoitteluja!


Ollaan jo aloitettukin maahanmenon harjoittelu satunnaisista paikoista pallopalkalla ja siinä on kyllä ripeyttä :) tosin meinaa jäädä kyynärpäät ilmaan kun palkkion odotus on niin kova. Pitää siis jatkaa näitä.

Sitten pyysin lisäapuja luoksarin pysäytykseen, jossa olen siis edennyt ihan liian nopeasti, palataan takaisin siihen että seis-sanalla lentää myös pallo ilman pysähtymisen odottamista. Pyrylle sopisi treeninä se, että avustaja pitää kiinni ja hetsaa niin saadaan innostusta ja vauhtia liikkeeseen. Muuten  liikkuu liian hitaasti ja on alkanut jo ennakoimaan, ei tosin vielä itse pysähtymistä, mutta ravaa aika hitaasti. Normaalisti luoksetulossa laukkaa vauhdilla.

Äkkipysäys

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Viikonlopun saldo

Tokon SM-kisoja seurattiin tulospalvelusta ja jännää oli... ehkä mekin saadaan ensi vuodeksi joukkue kasaan :) Tosin ennen sitä olisi hyvä saada omat kisahermot jonkinlaiseen kuntoon...

Perjantaina oltiin kahden hengen omatoimitreeneissä kaukalolla ja ihanaa: maahanmenon ongelma oli kadonnut, Pyryllä oli vaan joku pieni muistikatkos tai ehkä pikemminkin kaikkia liikkeitä pitäisi harjoitella ja pitää yllä säännöllisesti. Joka tapauksessa jäävät meni hienosti, ei mitään ylläreitä.

Otettiin seuraamista ja noutoa, molemmat ok. Kaukot menee välillä hyvin, välillä ei, Pyry köllähtää lonkalle makaamaan ja kun siitä sitten ponnistaa istumaan takajalat tietysti liikkuu mutta ei ehkä etene kuitenkaan, jonkun pitäisi katsoa sivusta. Olen lisännyt ennakoivan merkin, katsotaan josko alkaa toimia ja muistanko sitten käyttää sitä aina. Luoksarin pysäytys toimii hyvin ehkä kerran-pari per harjoituskerta, pienellä käsiavulla. Muut kerrat on sitä pientä hipsuttelua noin 3 metrin päähän minusta. Enimmäkseen otetaan pallo-käsiavulla ja silloin toimii 50% melko hyvin.

Jatkettiin lauantaina samojen liikkeiden parissa omatoimisesti taas kaukalossa, tällä kertaa onneksi sisäpuolella, kun treenien lopussa näin sattumalta että pupu loikki kentän poikki. Pyry sai kyllä hajun heti ja katsoin parhaaksi laittaa remmiin, eiköhän se siitä kaukalon reunasta ponnistamalla pääse aika helposti ylikin.

Sunnuntaina oltiin hakutreeneissä ja nyt oli maalimiehiä mukavasti enemmän kuin koiria joten ehdittiin pitkästä aikaa räpsiä kuviakin.

Otettiin Pyrylle kaksi ensimmäistä ääniavuilla. Ekalla kävi lähellä maalimiestä, mutta ei löytänyt vaikka hyttysmyrkyn haju tuntui omaan nenääni varmaan 10 metrin päästä sitten kun kävelin piilolle hakemaan koiraa, tosin tulin paikalle toisesta suunnasta. Yleensä Pyry etsii sitkeästi ja kun oli saanut ääniavun niin aika outoa että ei jäänyt etsimään. Tosin huutelin "täällä" aika ajoin ja sitä en ole paljoa vielä tehnyt, joskus kyllä mutta enimmäkseen tyhjillä. Pyry näkyi seisomassa puolivälissä piilolle, katseli minuun päin ja kutsuin sitten pois. Toisella lähetyksellä ukko löytyi. Kakkos- ja kolmospiiloille lähti hyvin suoraan, kolmonen ilman apuja ja ukot löytyi nopeasti.

Sitten tyhjä, jossa Pyry kävi ensin tarkistamassa tyhjän piilon, lähti sitten etenemään aluetta ja tuli kutsusta melko nopeasti luokse eikä jäänyt etsimään koko metsää itsekseen. Siitä nopea puolen vaihto viimeiselle piilolle ja maalimies lähti äänimerkistä juoksemaan ja huutamaan, siinä Pyrylle kiva palkkio hyvästä treenistä!

Treenien lopuksi oli oikein kahvikekkerit, mokkapaloja ja karkkia. Pyry kävi istumassa vuorotellen jokaisen vieressä josko olisi tarjolla jotain lisäpalkkionameja. Ja vaikka ei saanutkaan niin se ei Pyryä lannistanut, aina kannattaa yrittää!





Maalimies anna mulle rulla!












No sitten saat naamapesun :) 

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Mitä tarkoittaa maahan???

Olipa yllättävä tokotreeni keskiviikkona, oltiin koiran kanssa kaksistaan koulun kentällä illalla ja Pyryltä oli unohtunut liikkeestä maahanmeno! Siis AIVAN tuntematon liike... 

Ajattelin että no kyllä se toisella kerralla jo tajuaa, tai kolmannella, tai neljännellä, mutta ei, siinä se seisoa jökötti ja ilme oli sellainen että tämän mä kyllä osaan! Anna palkkaa!

Maahanmeno oli jossain vaiheessa liian vahvasti mielessä ja sitä käytettiin sujuvasti kaikissa jäävissä, ja varsinkin kokeissa. Sitten sitä ei ole pahemmin harjoiteltukaan. No nyt tuuli on kääntynyt ja seisominen on uusi bravuurinumero.

Eeh, meni vähän konseptit sekaisin kun yritin uudestaan ja uudestaan mitä ei varmaan kannattaisi tehdä. Vienot "oho"-korjaukset meni aivan kuuroille korville. Otin väliin käsiavulla 5-6 ja ne oli ok, sitten ilman apua ja siinä se taas seisoi... OHO!

Otettiin siinä sitten muita liikkeitä välissä, mm. vähän noutoa. Olin suunnitellut heittäväni hieman vinoon oikealle mutta kapula "tarttui" käteen ja lensi korkealle, reilusti vasemmalle eikä edes kovin kauas. Taitava! Hyvä nouto siitä tuli kuitenkin.

Sitten taas maahanmenon pariin ja iso narupallo peliin - jo alkoi maa löytyä :) ja vauhdilla! Näitä ei otettu seuraamisesta vaan ihan mistä suunnasta vaan. Eiköhän se taas treenaamalla muistu mieleen.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Pyryn normityöpäivä






Pienet kepit on pienille koirille



Voi pallo kun päästäis merelle... muistan kun pikkulikkana vietettiin kesät saaressa...





Kyllä heinä on hyvää




Relaa vaan pallo, ei meillä ole kiire mihinkään, kuivatellaan ihan kaikessa rauhassa