Fyssari ja mejä

Oltiin torstaina sitten vihdoin fyssarilla, on sitä odotettukin jo viikon verran.

Aluksi Pyry sai tutustua paikkaan ihan omatoimisesti ja pian bongasikin namikipon roikkumassa vesijuoksumaton edessä noin 1,2 metrin korkeudessa. Eipä siinä mitkään kivut muistuneet mieleen kun koira nousi takajaloilleen seisomaan ja työnsi turpansa kippoon, eikä oikein kuullut kunnolla vaikka kaksi ihmistä kielsi :D Hyvin pysyi seisomassa meidän likka, siinähän on uusi kiva temppu jonka koira osaa jo ihan itsestään!

Syy fysikaaliseen menoon oli tarkistaa onko Pyryn viime aikojen outoihin tokoliikkeisiin syynä joku jumitus ja niinhän se taisi olla, lanneselässä oikealla puolella oli selvästi arempi kohta. Pyry kääntyi katsomaan fyssaria vähän moittivasti että "et viitsis satuttaa mua" mutta tyytyi kohtaloonsa ja rentoutui ihan kuin kotona olisi ollut. Muita kipukohtia ei löytynyt mutta juuri tämä vika vaikuttaa kyllä siihen, että maassa makaaminen on helpompaa lonkalla köllötellen kuin jalkojen päällä asennossa maaten. Hyvä fiilis itsellä nyt kun en lähtenyt "korjaamaan" asentoa ennen kuin koiran kunto on tarkastettu.

Lopuksi Pyry pääsi kävelemään veteen matolle ja sehän meni ihan hienosti kun oli pikkuruisia nameja tarjolla niin monta kuin ehdin koiralle syöttää... Yksi tipahti altaan edessä olevalle tasolle ja Pyry ehti jo nousta altaasta yhdellä jalalla meikäläisen hartiatasolle ennen kuin fyssari sai kiskottua takaisin alas.

Ohjeena tuli ottaa kaksi seuraavaa päivää rauhallisemmin ja sehän on aivan äärettömän vaikeaa sekä Pyrylle että Joukolle. Mitä, nyt on vielä pyhäpäiviä eikä saada tehdä normi 3-5 tunnin aamulenkkejä vaan tunti kerrallaan pitäisi riittää... eikä edes pallon kanssa riehumista!

Pyry ottaa iisisti

Kävin eilen tekemässä noin 500 metrin verijäljen, se on sopivan hidasta tekemistä. Ajettiin jälki tänä aamuna, oli vanhennut 18 tuntia.

Hyvin lähti liikkeelle, tähän(kin) lajiin Pyryllä on kova into päällä. Aluksi nenä oli aika paljon ilmassa ja meno vähän sinne tänne. Palautin aina 2-3 metrin harhailun jälkeen hieman taaksepäin jäljelle ja osoitin maata. Vähän hankalaa tietää onko koiralla kuitenkin ilmavainu kun lähtee vähän sivuun. Kuulemma on monta tietä Roomaan ja kaikki voivat toimia yhtä hyvin, joko antaa koiran etsiä etsiä yhtään puuttumatta tai sitten pidetään kiinni siitä, että jäljellä pysytään. Olen päättänyt noudattaa mejäguru Eva-Mayan metodia eli seurataan jälkeä eikä haahuilla ympäriinsä.

Sitten sadan metrin jälkeen Pyry meni ihan nenä maassa ja eteni aika rauhallisesti, ei tarvinnut jarruttaa kaksin käsin. Eka makaus oli 90 asteen kulmassa, koira lähti siitä heti oikeaan suuntaan. Makauksia ei merkannut tällä kertaa kuin vähän nuuhkaisemalla, toisella palautin vielä vähän haistelemaan. Ehkä niissä ei ollut verta riittävästi.

Mejässä on ihan hauskaa tuo jäljen ajaminen mutta se jäljen teko... Tuntuu ihan hölmöltä olla yksin metsässä ilman koiraa kun tuntuu siltä että senkin ajan voisi käyttää nimenomaan koiran kanssa tekemiseen! No katsotaan nyt miten usein näitä tulee tehtyä. Juuri tällä hetkellä olisi intoa kun näki että korjauksia pitää tehdä vaikka ajattelin että Pyry on niin luontainen kyky että pärjää harjoittelematta. Lahjattomat treenaa...

Loppupalkkana oli poron sääriluu ja sen Pyry kantoi itse autoon. Hyvää oli.