maanantai 21. toukokuuta 2012

Hyvä tokotreeni

Hienosti keskittyi Pyry treeneihin tänään vaikka oli aika kuuma ilma ja pelkäsin että löysäilee. Eikä mitä, oli ihan täysillä mukana ja seurasi oikein hyvin. Oli tosin hyvät palkatkin messissä, pitkästä aikaa tarjolla oli keitettyjä broilerin sydämiä & naudan ulkofileen läskiosuus medium-grillattuna. Nam! Käännökset oli lähes perfect (ohjaajan puolueellinen arvio) sekä oikealle, vasemmalle että täys.

Liikkeestä seisomisia otettiin nameilla ja pallolla avustaen, että saataisiin pysähtymiseen nopeutta ja ylimääräiset steppailut pois, muutama tosi nopeakin onnistui hölkkävauhdista. Ruutua käytiin kokeilemassa vähän kun se oli sopivasti tyhjänä. Palkka heti kun tassut osui kontaktialustaan, mielestäni palkkauksen ajoituskin meni aika nappiin. Ollaan siis palattu ihan perusteisiin myös ruudun osalta.

Paikkamakuun jälkeen otettiin ensimmäisen kerran istumista kahden koiran ryhmässä. Pari kertaa olin juuri lähdössä lähietäisyydeltä palkkaamaan kun Pyry huokasi ja lösähti maahan. Sitten onnistuin monta kertaa välipalkkauksessa niin että istui skarppina. Ihan ryhdikkäästi meidän tyttö istuu, siinä ei tosin ole samanlaista loikoilumahdollisuutta kuin paikkamakuussa tai pitää olla aika fakiirikoira :D

Lopuksi avokaukot, ja yllättäen Pyry ei mennytkään sivulta maahan, no juuri oltiin harjoiteltu istumista ja siitä tuli sanomista jos meni maahan... hienoa päättelyä :) Menihän se sitten kun otettiin uusiksi. Kaukot sujuu hienosti kotona sisällä ja omassa pihassa kun päivän ruoka on kipossa valmiina, muualla tarvitaan vielä lisäharjoitusta, että koira hoksaisi mikä liike on kyseessä ja pongahtaisi ensimmäisellä käskyllä istumaan. Ei kai niitä tokokisoja voi meidän pihassa pitää kun siellä ei oikein ole tilaakaan.

Aamulenkin yhteydessä ollaan otettu muutaman metrin etäisyydeltä luoksetulon loppuasentoa nameilla ja käsillä avustaen, taitaa olla pitkä taival edessä jos tuon asennon joskus saa 95% varmasti suoraksi. Tosin keksin yksi päivä tässä että noudon loppuasennon saa suoremmaksi jos heitän kapulan enemmän oikealle ;) eli kikkakolmoset peliin kun ei ohjaajataidot riitä. Kokeessa heitän varmaan todella vinoon vasemmalle jos yritän heittää "hiukan" oikealle eli tulee toimimaan ihan satavarmasti, heh.

Jäi oikein mukava fiilis tästä harjoituskerrasta. Kivaa treenata tokoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti