sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Haku päällä

On se upeeta että on treenikavereita jotka viitsii sanoa suoraan (mutta erittäin ystävällisesti) että hei nyt sä teet juuri sen minkä sanoit että on ollut ongelmana - huomaamattasi uudestaan. Maanantain tokon omatoimitreeneissä halusin tehdä lisää häiriöllistä perusasentoa ja seuraamista. Kun keskityin häiriöihin seuraamisessa niin kävikin niin että tein juuri kuten ennenkin eli en keskeytä suoritusta virheeseen ja ota alusta vaan rykäisen pienen "oho, nyt tuli virhe" ja jatkan vaan... koira tietää että palkkaa on tulossa ihan kohta! On tämä vaikeaa.

Jäävään seisomiseen pitäisi saada nopeutta eikä nykyistä 2-3 hiipivää askelta vielä käskyn jälkeen. Pienenä esteenä koiran oppimiselle saattaa olla ohjaajan hitaus, pitäisi palkata nopeammin, juuri kun koira on täysin pysähtynyt. Senni klikkaili ja yritin olla nopeampi... no joo. Sitten kokeiltiin juoksusta (siis hölkkävauhdista) pysäytystä, nami koiran kuonon eteen vauhdista, viimeisen kerran pysähtyi kuin seinään. Näitä lisää.

Hakumetsässä oltiin taas perjantaina ja lauantaina, ilmaisua oli siis torstaina, siitä tulikin jo raportoitua. Perjantaina keli oli koiran kannalta hyvä, ei liian kuumaa, lauantaina oli jo aamusta lämmintä. Itsellä on kyllä kiva loikoilla metsässä piilossa kun ei tarvitse palella, mutta Pyryllä on aika vaikeaa nämä ensimmäiset lämpimät kelit eikä se kesälläkään kuumista päivistä erityisesti nauti, nukkuu vaan päivät varjossa tai mieluummin vielä sisällä.

Perjantaina treenattiin iltapäivällä. Jouduin lähettämään Pyryn kolme kertaa ekalle pistolle, kävi tarkistamassa aika ison osan aluetta itsekseen ennen kuin lähti viimein kolmannella siihen suuntaan kun näytin. Hyvä sinänsä, jos vaikka hoksaisi että minä tiedän paremmin missä ne ukot on... Sitten tyhjä ja Pyry lähti taas hyvin 50 metriin ja siitä aluetta eteenpäin, huutelin hyvää ja koira oli ties missä etsimässä, kesti tosi kauan ennenkuin tuli takaisin, palasi takaviistosta kun olin jo edennyt aluetta.

Kakkospiilolle Pyry lähti suoraan ja ukko löytyi hyvin. Kolmoselle, joka oli suoran kallioseinän alla, lähti hyvin suoraan ja näytti että riittävän kauaksi, mutta ei kuitenkaan löytänyt vaan palasi pian takaisin. Oli ehkä käynyt tällä piilolla jo tyhjällä seikkaillessaan. Toisella lähetyksellä ukko löytyi.

Nelosella Pyry sai ääniavun heti kun lähti suoraan kohti piiloa ja maalimies löytyi kerralla.

Tehtiin myös esineruutu, nyt ensimmäisen kerran niin että joku muu vie esineet niin että Pyry näkee, se toimi ihan hyvin. Ekalla yksi esine, löytyi nopeasti. Toisella 2, joista jälkimmäinen oli helppo löytää mutta ekaa piti käydä nostamassa kahden yrityksen jälkeen uudestaan ilmaan, sitten löytyi sitkeän etsinnän jälkeen kun oli aika vaikeassa paikassa. Motivaatio tuntuu olevan Pyryllä ihan kunnossa kun jaksaa etsiä pitkänkin ajan.

Lauantaiaamun hakuaikataulu meni meillä vähän sekaisin kun koirakkoja oli yksi vähemmän kuin piti enkä huomannut viestittää ajoissa Joukolle. Tulivat kesken aamulenkin juoksujalkaa toiselta puolelta kylää että Pyry ehti omalle vuorollensa viimeisenä.

Treenit on vaikeat ja Pyry juoksi kuin päätön kana eestaas. Ensimmäinen piilo myötätuuleen oli vaikea, siinä piti ylittää polku jota kaiken lisäksi oli kulkenut hiukan aikaisemmin nainen kahden koiransa kanssa. No Pyry kääntyi suoraan polulle ja viipyi ihan älyttömän kauan siellä reissullansa vaikka kuinka huutelin. Toinen yritys ja ihan sama homma. Siirryttiin lähemmäs eikä vieläkään suoraan. Sitten reaktiivinen ääniapu, joka tuli kuitenkin vähän myöhässä, koira oli jo kääntynyt taas aluetta eteenpäin kun kuuli äänen, pysähtyi seisomaan ja ihmettelemään että mikäs se oli. Ties kuinka mones lähetys, oltiin jo aika lähellä piiloa ja Pyry ampaisi viimein suoraan mutta pari metriä piilon edestä ohi... ja kauas metsään, sitten palaili takaisin ja juoksi edestakaisin ja löysi kuin löysikin maalimiehen, huh.

Toiselle lähti ihan suoraan ja meni varmaan pari metrin verran ohi piilosta, kesti kauan (ainakin siltä tuntui) ja ukko löytyi, jes. Kolmannesta ei mitään muistikuvaa enää, mutta ei mennyt sekään nappiin luulen. Neljäs lähti suoraan ja löytyi hyvin.

Kotona Pyry sai viileän suihkun ja nukkui aika hievahtamatta monta tuntia. Katsoin parhaaksi jättää illan tottistreenit väliin ja ihan hyvä niin. Oli tarkoitus mennä pienelle iltalenkille kuuden aikaan, mutta Pyry köllähti maahan parin sadan metrin päässä kotoa ja ikään kuin totesi että eiköhän tämä ollut tässä. No okei, eipä näin muuten ikinä käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti