lauantai 15. marraskuuta 2014

HK2 TK3 Pyry


Kovin rikkonaisen kauden loppupuolella pitää todeta että sairaslomien määrään ja pituuteen nähden syksyn kokeet menivät oikein mukavasti. 2,5 viikkoa ennen hakukoetta huomattiin Pyryllä sellainen sentin pituinen teräväreunainen haava etutassussa juuri kun edellinen rispaantunut antura oli parantunut takatassussa. Onneksi uusi haava parantui ihmeen nopeasti mutta vasta viikolla ennen koetta päästiin kokeilemaan A-estettä ekan kerran toukokuun kokeen jälkeen.

Hakukokeessa 26.10. sattui kaikenlaista outoa: tottiksen seuraamisessa tallasin koiran tassulle ja se ulahti, ekassa noudossa Pyry syöksyi tassut edellä päin kapulaa ja kiljahti eikä ensin meinannut ottaa kapulaa suuhunsa, sitten oikein heitti kapulan maahan ja vasta sitten toi sen minulle. Tämän jälkeen tuomari pyysi tutkimaan onko koira loukannut jalkansa... Ei löytynyt mitään vammaa eikä sellaista ole myöhemminkään ilmennyt. Paikkamakuu taisi olla ainoa erinomainen, muuten oli enemmän tai vähemmän huomautettavaa. 77p.

Esineet seuraavana, yksi nousi ja tuomarin mukaan koira ei työstänyt heikkoja hajuja. 17p

Henkilöhaussa löytyi kaikki 3 ukkoa, huh. 163p, yhteensä 257p ja HK2, wuhuuu!! Paljon taitaa olla treenattavaa ennen kuin voi alkaa haaveilla ykköstuloksesta kolmosluokassa mutta tälle vuodelle avoimen luokan koularin saaminen on iso voitto :)

Tokonkin tavoitteet tälle vuodelle piti miettiä uusiksi, halusin päästä kokeeseen harjoittelemaan omaa ohjaamistani mutta EVL:n liikkeet eivät olleet vielä koevalmiina, joten ilmoittauduin voittajaluokkaan sillä taka-ajatuksella että jos sen TK3:n vielä saisi.

Pitkän treenitauon jälkeen aloitettiin toko heti hakukokeen jälkeen ja ehdittiin siis harjoitella kokonaiset kaksi viikkoa! 8.11. Hausjärven Haukkujen kokeessa Pyry teki kaikki liikkeet hienosti, tuntui että osa meni jopa paremmin kuin treeneissä. Ihan itse mokasin ruudun kun yritin pysäyttää koiran vauhdista ja jäi liian eteen, tassut oli muutaman sentin yli etureunan. Ruudun nollasta huolimatta VOI1, 271p ja koulari TK3. Tuomarina Marita Packalen.

Nyt ollaan tokoiltu lähes päivittäin, on se vaan niin kivaa nyt kun kaikki liikkeet on muutettu pallopalkalle ja Pyry on treeneissä ihan innoissaan. Kai sitten vanhakin koira - tässä tapauksessa siis ohjaaja - pystyy oppimaan uusia temppuja :) koira tietysti oppii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti